Kilpailuoikeus ja vastuullisuus

Nykyisin voimassa oleva sääntely, joka kieltää kilpailijoiden välisen kilpailua rajoittavan tai vääristävän yhteistyön, saattaa myös estää yhteistä kehitystyötä, joka voisi tukea vihreää siirtymää. Yksittäisten yritysten voimavarat tai taloudelliset resurssit eivät välttämättä riitä löytämään tehokkaita ratkaisuja monimutkaisiin haasteisiin ilmastonmuutoksen estämiseksi tai luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi, mutta yhdessä yritykset voivat saada aikaan enemmän ja nopeammin. Yhteiset vapaaehtoiset standardit voivat edistää ja helpottaa toimimista ympäristöystävällisellä tavalla.

Yrityksillä voi olla pelko, että yhteistyössä vahingossa astuttaisiin harmaalle alueelle, vaikka tarkoitus olisi kestävän kehityksen edistäminen. Samalla viranomaisilla voi olla huoli siitä, että yhteistyössä saatettaisiinkin haluta rajoittaa kilpailua tai vaikkapa estää joitain pelureita etenemästä nopeammin, vaikka yhteistyö puettaisiin näyttämään kestävää kehitystä edistävältä. Tämän pelikentän selkeyttämiseen ja sallitun toiminnan raamittamiseen on odotettavissa uutta ohjeistusta komissiolta tämän kevään aikana.

EU komission kilpailijoiden välistä yhteistyötä koskevia suuntaviivoja (nk horisontaaliset suuntaviivat) käytetään tukena yritysten arvioidessa kilpailijoiden välisen yhteistyön soveltuvuutta SEUT (Euroopan Unionin toiminnasta tehty sopimus) 101 artiklan tai vastaavan kansallisen kilpailulainsäädännön mukaan. Suuntaviivat edustavat komission näkemystä, mutta eivät suoraan sido tuomioistuimia tai kansallisia viranomaisia.

Horisontaalisia suuntaviivoja ollaan tällä hetkellä uudistamassa ja niiden lopullisen sisällön odotetaan selviävän tämän kevään aikana siten, että voimaantulo olisi kesällä 2023. Komission suuntaviivaluonnoksessa on nyt selkeästi tunnustettu kestävä kehitys yhdeksi EU:n prioriteetiksi. Suuntaviivojen pyrkimyksenä on auttaa yrityksiä itse arvioimaan, miten kilpailijoiden välisiä yhteistyösopimuksia arvioidaan artiklan 101 tai kansallisen lainsäädännön mukaan, kun niillä pyritään kestävän kehityksen mukaisiin tavoitteisiin.

Suuntaviivaluonnoksen mukaan kestävän kehityksen sopimuksilla tarkoitetaan sopimuksia, joilla on yksi tai useampi kestävään kehitykseen liittyvä tavoite. Kestävällä kehityksellä viitataan yhteiskunnan kykyyn kuluttaa ja käyttää nykyisin saatavilla olevia resursseja vaarantamatta tulevien sukupolvien kykyä vastata omiin tarpeisiin. Kestävyystavoitteen käsite kattaa muun maussa ilmastonmuutoksen torjunnan, saastumisen vähentämisen, häiriösietoisen infrastruktuurin ja innovoinnin edistämisen, ruokahävikin vähentämisen tai eläinten hyvinvoinnin varmistamisen. Kilpailuoikeudellinen arviointikehikko on lähtökohtaisesti näille kestävyyssopimuksille samanlainen kuin muillekin kilpailijoiden välisille sopimuksille. Tämä tarkoittaa sitä, että ensin arvioidaan, kuuluuko sopimus yleensäkään Art 101(1) kiellon piiriin. Jos kyllä, selvitetään, onko kyse sallitusta vastuullisuusstandardista tai voidaanko yhteistyölle myöntää poikkeus Art 101(3) perusteella.

Suoraan sallittu yhteistyö. Suuntaviivoissa annetaan joitain esimerkkejä kestävän kehityksen sopimuksista, jotka eivät kuuluu Art 101(1) kiellon piiriin. Tällaisia ovat esim. sopimukset tietokannoista, jotka sisältävät tietoa vastuullisista toimittajista tai sopimukset, jotka koskevat kuluttajien tietämystä lisääviä kampanjoita.

Sallitut vastuullisuusstandardit. Jos kuitenkin hanke kuuluu Art 101(1) kiellon piiriin suuntaviivoissa sallitaan vastuullisuusstandardit, jos seitsemän kumulatiivista edellytystä täyttyy (nk soft safe harbour). Näitä edellytyksiä ovat muun muassa se, että normin kehittämistapa on avoin ja kaikki kiinnostuneet voivat osallistua normin valintaan johtavaan prosessiin ja että osallistuvien yritysten tulisi voida vapaasti hyväksyä itselleen korkeampi kestävyysnormi.

Tehokkuusperusteella tapauskohtaisesti sallittu yhteistyö. Mikäli kuitenkin kestävän kehityksen sopimuksen katsotaan rajoittavan kilpailua eikä se täytä mainittuja tiukkoja soft safe harbour -edellytyksiä, sille voidaan mahdollisesti myöntää poikkeus tehokkuusperusteella Art 101(3) mukaisten edellytysten (objektiiviset tehokkuushyödyt, välttämättömyys, hyötyjen siirtäminen kuluttajille ja kilpailua ei poisteta) täyttyessä. Kestävyystavoitteiden kannalta haasteellisin edellytyksistä lienee se, että kuluttajien tulee saada kohtuullinen osuus yhteistyöllä tavoitelluista hyödyistä. Normaalitapauksessa tätä mitataan käyttäjien suorilla taloudellisilla hyödyillä kuten tuotteen parantuneella laadulla. Kestävyyssopimusten suhteen arviointi voi suuntaviivojen mukaan perustua kuitenkin myös esim. siihen, että kuluttajat arvostavat kestävän kulutuksensa vaikutuksia niihin muihin, jotka eivät ole sopimustuotteiden käyttäjiä. Esimerkkinä kuluttaja voi valita tietyn pesuaineen, ei siksi että se puhdistaa paremmin vaan siksi että se saastuttaa vesistöjä vähemmän. Suuntaviivaluonnoksen mukaan hyödyiksi voitaisiin katsoa myös nk kollektiiviset hyödyt, jotka ovat riippumattomia yksittäisen kuluttajan arvostuksesta. Yhteiskuntaa kokonaisuutena hyödyttävien kollektiivisten hyötyjen huomioon ottamista on suuntaviivoissa kuitenkin rajoitettu voimakkaasti.

Vaikka suuntaviivat siis tunnustavat kestävän kehityksen EU:n prioriteetiksi ja niihin sisältyy muutoksia, jotka uudistavat kilpailuoikeuden perinteistä arviointikehikkoa, on haasteellista nähdä, että muutokset tässä muodossaan olisivat tarpeeksi suuria ja selkeitä vihreän siirtymän tavoitteiden edistämiseksi kilpailuoikeuden kautta.

EU komissio samoin kuin ainakin osa kansallisista kilpailuviranomaisista on ilmoittanut voivansa tarjota tapauskohtaista ohjausta yrityksille niiden vastuullisuusyhteistyön arvioinnissa. Tämä on tervetullutta, koska suuntaviivojen perusteella ei saatane tarpeeksi selkeää ohjeistusta, joka eliminoisi kartelliriskin, eivätkä suuntaviivat ota huomioon erilaisia yhteistyön muotoja. Joillain jäsenvaltioilla kuten Hollannilla ja Itävallalla on jo vastuullisuusnäkökulman paremmin huomioon ottavaa kilpailusäädäntöä, mikä aiheuttaa omalta osaltaan yrityksille epätietoisuutta vastuullisuusyhteistyön rajoista sekä ristivetoa eri jäsenmaiden viranomaisten ja EU komission välillä. Myös EU:n ulkopuolella Iso-Britanniassa kilpailuviranomainen CMA on juuri antanut luonnoksen vastuullisuussopimuksia koskevaksi ohjeistukseksi (Guidance to Environmental Sustainability Agreements), joka kannustaa vastuullisuusyhteistyöhön.

Entä miten tuomioistuimet tulevat arvioimaan kestävyyssopimuksia ottaen huomioon EU:n kestävän kehityksen tavoitteet ja kasvanut sääntely?

EU:n perussopimus sisältää kestävän kehityksen prioriteetin esiin tuovia selkeitä kirjauksia. Nyt on aika saada nämä kirjaukset käytäntöön niin, että myös kilpailuoikeus tukee tehokkaasti vihreää siirtymää. EU komissiolla on suuntaviivoja tänä keväänä lopulliseen muotoon hioessaan mahdollisuudet viedä asiaa selkeästi eteenpäin.

Tutustu kilpailuoikeuden sekä yritysvastuun ja kestävän kehityksen asiantuntijoihimme >>