Juha Nikkilä
Aloitin Fondialla helmikuussa 2023. Keskityn työssäni etenkin insolvenssi- ja riidanratkaisuasioihin, yleiseen sopimusoikeuteen ja myös arvonlisäveroasioihin. Olen varatuomari ja luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Erityisosaamista ja kokemusta omaan perintätoiminnasta, saatavien hallinnasta ja pakkotäytäntöönpanosta.
Ennen siirtymistäni Fondialle on kokemusta kertynyt yli 20 vuotta niin virkamiehenä kuin yksityissektorin lakimiehenä. Olen toiminut useassa eri lakimiesroolissa niin yhtiölakimiehenä kuin asiamiehenä asiakkaille sekä liiketoimintajohtajana. Kokemukseni kautta osaan katsoa asioita monipuolisesti asiakkaan liiketoiminnan kannalta.
Vapaa-aika kuluu eri urheilulajien parissa ja perheen kanssa aikaa viettäen. Etenkin kesällä mökkeily ja kalastus on mielipuuhaa.