Kasvua maailmalta? – Verotuksen huomioiminen kansainvälistyvässä yritystoiminnassa

Kolmiosaisessa blogisarjassamme ' Kasvua maailmalta? – Verotuksen huomioiminen kansainvälistyvässä yritystoiminnassa' käydään läpi kansainvälistyvän yhtiön verotukseen liittyviä aspekteja, joita kannattaa ottaa huomioon yhtiön lähtiessä laajentamaan toimintaansa kotimaan rajojen ulkopuolelle. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään yleisesti verotukseen liittyviä verokysymyksiä, toimintamuodon valintaa ja henkilöstöön liittyviä kysymyksiä.

Kun yhtiö harjoittaa toimintaansa vain kotimaassa, verotukseen liittyvät kysymykset ratkeavat yleensä suhteellisen yksinkertaisesti Suomen sisäisen lainsäädännön perusteella. Sen sijaan kansainvälisille markkinoille lähdettäessä törmätään hyvinkin nopeasti tilanteeseen, jossa joudutaan arvioimaan tilannetta kahden eri valtion sisäisten lainsäädäntöjen näkökulmasta sekä mahdollisesti myös verosopimusten ja EU-direktiivien kannalta. Lopullinen verorasitus kussakin tilanteessa yleensä ratkeaa kaikkien näiden normien yhteisvaikutuksena. Kansainvälisissä tilanteissa voi syntyä myös tulkintaongelmia, jos toinen valtio tulkitsee tiettyä vero-oikeudellista käsitettä eri tavoin kuin toinen.

Perustilanteessa Suomessa perustettu yhtiö on yleisesti verovelvollinen eli verovelvollinen Suomeen maailmanlaajuisista tuloistaan. Muualla perustetut yhtiöt ovat puolestaan verovelvollisia Suomeen vain sellaisista tuloista, jotka tuloverolain mukaan katsotaan Suomesta saaduiksi. Tällöin on kyse rajoitetusta verovelvollisuudesta. Suomesta saaduiksi tuloiksi katsotaan mm. Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta saatu tulo, Suomessa suomalaisen yhtiön lukuun tehdystä työstä saatu palkkatulo, eläketulo Suomessa tehdystä työstä, suomalaiselta yhtiöltä saadut osingot, rojaltit ja lisenssimaksut tietyin edellytyksin ja korkotulot Suomessa asuvalta velalliselta. Myös ulkomaisen yhtiön Suomessa sijaitseva kiinteä toimipaikka on Suomessa verovelvollinen täällä tuottamastaan tulosta. Vaikka Suomella sisäisen lainsäädännön perusteella olisikin näihin tuloihin verotusoikeus, Suomen ja yhtiön kotimaan välillä sovittu verosopimus voi kuitenkin rajoittaa Suomen verotusoikeutta. Verosopimuksella ei kuitenkaan koskaan voida luoda verotusoikeutta valtiolle, jos se sisäisen lainsäädäntönsä perusteella ei olisi oikeutettu verottamaan kyseistä tuloa.

Kiinteä toimipaikka onkin yksi tärkeimpiä kansainvälistymiseen liittyviä verotuksellisia käsitteitä. Sillä on merkitystä mm. sijaintivaltion tuloverotuksen ja arvonlisäverotuksen kannalta, tiettyjen sijaintivaltiossa verotukseen liittyvien rekisteröintivelvoitteiden kannalta, verotuksen raportointivelvoitteiden kannalta sekä kirjanpitovelvoitteiden kannalta. Kiinteän toimipaikan rekisteröinti- ja ilmoitusvelvollisuuksiin onkin erittäin suositeltavaa perehtyä jo etukäteen, jotta toiminnan alettua vältytään mahdollisilta myöhästymis- ja laiminlyöntimaksuilta.

Yksi keskeisimpiä strategisia valintoja yritystoiminnan laajenemisessa on toimintamuodon valinta. Sinänsä toiminta on mahdollista strukturoida eri tavoin, joilla puolestaan on omat vaikutuksensa verotuksen ja voittojen kotiuttamisen kannalta. Toimintaa ulkomailla voidaan harjoittaa esimerkiksi tytäryhtiön tai sivuliikkeen muodossa.

Tytäryhtiömuodossa toimimisen etuna voidaan mainita se, että tytäryhtiö on emoyhtiöstään erillinen juridinen toimija ja siten myös erillinen verovelvollinen. Koska tytäryhtiö on erillinen verovelvollinen, mahdollistaa se esimerkiksi eri valtioiden erisuuruisista yhteisöverokannoista sekä erilaisesta veropohjasta hyötymisen. Tytäryhtiömuodon etuna on myös se, että emoyhtiön taloudellinen vastuu tytäryhtiöstä rajoittuu siihen sijoitetun pääoman määrään. Toisaalta varojenjako tytäryhtiön ja emoyhtiön välillä on säännellympää kuin sivuliikkeen ja pääliikkeen välillä, ja varojenjaon yhteydessä tuleekin aina perehtyä paikallisen vero- ja yhtiölainsäädännön rajoituksiin.

Sivuliike puolestaan on ulkomaille rekisteröity yhtiön osa. Sivuliike ei ole pääliikkeestä erillinen juridinen henkilö, jolloin pääliikkeen taloudellinen vastuu sivuliikkeestä voi olla suurempi kuin tytäryhtiön tapauksessa, vaikka sivuliike sinänsä ei edellytäkään mitään sijoitettavaa vähimmäispääomaa tytäryhtiön tapaan. On hyvä huomata, että sivuliike muodostaa käytännössä aina sijaintivaltioon kiinteän toimipaikan. Tällöin toiminnan sekä siihen liittyvien tulojen ja menojen dokumentointi on tärkeää, jotta niiden allokoituminen sivu- ja pääliikkeen välillä voidaan osoittaa. Sivuliikkeen tulo on veronalaista tuloa sekä sivuliikkeen sijaintivaltiossa että pääliikkeen sijaintivaltiossa, mutta pääliikkeen sijaintivaltio on velvollinen hyvittämään ulkomaille sivuliikkeen maksamat verot – poikkeuksena tästä ovat kuitenkin ne valtiot, joiden verosopimuksissa kiinteän toimipaikan tuloon sovelletaan vapautusmenetelmää (esimerkiksi Espanja). Myös sivuliikkeelle vahvistettu tappio luetaan osaksi pääliikkeen verotettavaa tuloa, jolloin sivuliikkeen tappio voidaan käytännössä vähentää pääliikkeen voitollisesta tuloksesta.

Myös henkilöstöön liittyviä kysymyksiä on hyvä miettiä kansainvälistymistä suunniteltaessa. Verotuksen kannalta merkitystä nimittäin on sillä, palkataanko työntekijät paikan päältä kohdevaltiosta vai pyöritetäänkö toimintaa ulkomailla lähetettyjen työntekijöiden voimin. Ulkomaan työsopimukseen sovellettavan lain valinnan, sosiaaliturvan määräytymisen, sosiaalivakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuuden ja palkkatulon verotuksen kannalta merkitystä on myös sillä, solmiiko työsopimukset työntekijöiden kanssa suomalainen yhtiö vai kohdemaahan sijoittautunut tytäryhtiö vai kiinteä toimipaikka. Pääsääntönä paikallisten työntekijöiden palkkaamisessa on, että työsopimukseen sovelletaan työntekomaan lakia, kun suomalainen työnantaja palkkaa työskentelymaan kansalaisen.

Lähetettynä työntekijänä pidetään henkilöä, joka on työsuhteessa suomalaiseen työnantajaan ulkomailla työskentelyn ajan, kuuluu suomalaiseen sosiaaliturvaan ulkomaille lähtiessään ja tekee ulkomailla töitä vain tilapäisesti. Ulkomaankomennuksen aikana työntekijälle maksettavaa palkkaa haluavat tyypillisesti verottaa sekä Suomi että työskentelyvaltio, jolloin verotusoikeus joudutaan ratkaisemaan paitsi Suomen sisäisen lainsäädännön, myös työntekovaltion sisäisen lainsäädännön sekä em. maiden välisen verosopimuksen perusteella.

Palkkatulo voi myös olla Suomessa tietyin edellytyksin verovapaata tuloa, jos ns. kuuden kuukauden säännön edellytykset täyttyvät. Edellytyksinä on mm. että henkilö oleskelee ulkomailla työstä johtuen vähintään kuuden kuukauden ajan yhtäjaksoisesti eikä hänelle kerry tuona aikana oleskelupäiviä Suomessa enempää kuin keskimäärin 6 päivää kuukaudessa. Lisäksi työskentelyvaltiolla tulee olla verotusoikeus palkkatuloon. Säännön soveltuessa Suomeen maksetaan vain sosiaaliturvamaksut.

On syytä huomata, että vaikka työskentelyvaltiolla olisi oikeus verottaa palkkaa ja Suomella ei tältä osin olisi verotusoikeutta, kuuluu lähetetty työntekijä silti Suomen sosiaaliturvan piiriin ja hän on tällöin velvollinen maksamaan sairaanhoito-, päiväraha- ja sosiaaliturvamaksunsa Suomeen. Periaatteessa työntekijä kuuluu lähtökohtaisesti työskentelyvaltion sosiaaliturvaan, joten lähetetyllä työntekijällä tulee olla kotivaltiostaan saatu A1-todistus (aiemmin E101-todistus) kuulumisesta Suomen sosiaaliturvan piiriin.