Nenäpäiväkumppanuus sopii Fondialle kuin nenä päähän

Fondia
Uutiset 13. lokakuuta, 2022

Fondia lähti tänä syksynä ilolla mukaan tukemaan maailman lapsia ja heidän tulevaisuuttaan ryhtymällä Nenäpäivän yhteistyökumppaniksi. Yhteistyökumppanuus sopii saumattomasti osaksi Fondian vastuullisuustyötä, sillä pääsemme lahjoituksen lisäksi osallistumaan hyvän tekemiseen tarjoamalla liikejuridiikan syvää osaamistamme.

”Nenäpäivä tekee työtä maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten tukemiseksi. Lasten tilanne on kasaantuneiden kriisien myötä vaikeutunut ja tukea tarvitaan paljon, jotta päästään takaisin hyvälle kehityskäyrälle. Aihe on vaikea, mutta Nenäpäivä pyrkii tekemään siitä helpommin lähestyttävän huumorin ja hauskuuden avulla. Kuten kaikilla organisaatioilla, meilläkin on aika ajoin tarvetta liikejuridiikan asiantuntemukselle. Olemme hyvin iloisia, että olemme saaneet tähän Fondian kumppaniksemme. Fondialla on iloinen tekemisen meininki, ihan niin kuin Nenäpäivälläkin. ”, sanoo Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Paasio.

Nenäpäivän tavoitteena on taata jokaiselle maailman lapselle mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään. Lahjoituksilla tuetaan maailmalla lasten koulutusta, terveyttä, turvaa ja ravinnonsaantia. Yhdeksän suomalaista järjestöä varmistaa avun viennin perille ja järjestöjen pitkäkestoisilla kehitysyhteistyöhankkeilla tuetaan maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

”Toteutamme osana Fondian vastuullisuustyötä erilaisia yhteistyöprojekteja sekä tarjoamme ilmaista oikeusapua pro bono -kumppaneillemme. Olemme aikaisemman pro bono -työn kautta keskittyneet esimerkiksi paremman päivähoidon ja inklusiivisten urheiluharrastusten tukemiseen, joten Nenäpäivä sopii kumppaniksemme kuin nenä päähän. Tärkeää on, että voimme myös olla mukana auttamassa liiketoimintamme keskiössä olevalla liikejuridiikan asiantuntijuudellamme. Lähdimme innolla mukaan Nenäpäivään ja teemme ilolla osamme maailman lasten auttamiseksi" kertoo Fondian henkilöstöjohtaja Wilma Laukkanen.

Vuoden 2022 Nenäpäivän teemana on yhdessä oleminen ja toisista huolehtiminen, joka on muuttuneessa maailmantilanteessa entistä tärkeämpää. Nenäpäivä kannustaa tänä vuonna lahjoitusten ja hyvän tekemisen lisäksi ihmisiä olemaan yhteydessä toisiinsa ja osoittamaan välittämistä. Nenäpäivän tiimoilta onkin erinomainen syy kerääntyä yhteen tekemään hyvää iloisissa merkeissä. Tätä tullaan toteuttamaan myös Fondian Nenäpäivään liittyvissä aktiviteeteissa. Lähdemme tekemään hyvää hymy huulilla. Tulemme panostamaan entistä enemmän hauskaan yhdessä tekemiseen ja olemiseen - samalla kun tuemme maailman lapsia ja heidän tulevaisuuttaan.

Tutustu tarkemmin Nenäpäivään ja Fondian vastuullisuustyöhön.