MyFondia VirtuaaliLakimies
Mikko Kohtala
Senior Legal Counsel
’’

Tavoitteenani on löytää asiakkaillemme yksinkertaisia ja mutkattomia ratkaisuja haastavissa käänteissä ja konfliktitilanteissa. Oikeudenaloista minua kiehtovat riidanratkaisun lisäksi eniten sopimus-, hankinta-, ja kilpailujuridiikka sekä valtion tukeen liittyvät kysymykset. Liityin Fondian asiantuntijayhteisöön vuoden 2015 alusta, koska täällä lakipalvelu tarjotaan uusin ja käytännönläheisin keinoin. Taustani on pääosin julkiselta puolelta sekä hankinta-asiantuntijan että kaupungin juristin pesteistä. Minulle myönnettiin varatuomarin arvo vuoden tuomioistuinharjoittelun huipennukseksi.

Urheilu on lähellä sydäntäni sekä liiketoimintana että harrastuksena. Vapaa-aikani kuluu siis paljolti urheilutoiminnan parissa, oli kyse sitten urheiluoikeuteen tai omaan harrastamiseen liittyvistä puuhista. Tasapainoa elämääni tuovat perhe ja puutyöt.

Osaaminen & kokemus