MyFondia VirtuaaliLakimies
Anne Kangasniemi
Senior Legal Counsel
’’

Työskentelen pääasiassa moninaisten työoikeudellisten kysymysten parissa. Erityisesti agendallani on asiakkaiden auttaminen erilaisten muutostilanteiden suunnittelussa, johtamisessa ja läpiviennissä ja uusien ratkaisujen löytäminen työn ja sen tekemistapojen muuttuessa. Yritysten ja näiden työntekijöiden kansainvälistyminen tuo pöydälleni kysymyksiä niin osaavan työvoiman saamisesta Suomeen kuin nomadityön mahdollistamisesta. Liityin Fondian asiantuntijoiden joukkoon vuoden 2015 alussa. Aiemmin työskentelin sisäisenä juristina mm. Päälakimiehenä Suomen Taksiliitto ry:ssä ja sen tytäryhtiössä. Kysymykset henkilöliikenteeseen ja alustatalouteen liittyen erityisesti määräävän markkina-aseman ja yritysten välisen yhteistyön näkökulmista sekä myös julkiset hankinnat ovat tulleet matkan varrella tutuiksi. Minulla on pätevyys toimia myös Ruotsissa juristina ja avustan asiakkaitamme myös ruotsiksi ja englanniksi.

Perheeni ja koiramme varmistavat, että jotain on aina meneillään myös toimiston ulkopuolella. Kaiken tämän keskellä yritän, toki vaihtelevalla menestyksellä, löytää aikaa urheilla ja luoda uutta käsin niin rakennellen kuin mm. savipajalla.

Osaaminen & kokemus