Tiina Kangas
Olen julkisen sektorin moniosaaja, jonka ura on kulkenut rikosoikeuden, EU-valmistelun ja tietosuojan ytimessä. Työurani alkoi ministeriömaailmassa ja kihlakunnan syyttäjänä, minkä jälkeen siirryin Brysseliin Euroopan unionin neuvoston palvelukseen. Yksi urani kohokohdista oli osallistuminen GDPR-asetusneuvotteluihin työskennellessäni Suomen pysyvässä EU-edustustossa, josta tietosuojaurani saikin alkunsa.
Suomessa olen toiminut Helsingin kaupungin ja Tampereen yliopiston tietosuojavastaavana sekä tutkimusjuristina HUSissa. Viimeisimpänä työskentelin PrivacyDesignerilla liiketoiminnan kehittämistehtävissä teknologian ja tietosuojan rajapinnassa. Minulla on varatuomarin arvo sekä CIPP/E-sertifikaatti. Autan asiakkaitamme moninaisissa tietosuojajuridisissa kysymyksissä sekä tekoälyn hallintamallien rakentamisessa ja tuon mukanani vahvan käytännön kokemuksen isojen tietosuojaprojektien läpiviemisestä.
Jooga on kulkenut mukanani jo vuosikymmeniä ja aamuvarhaisella minut löytää usein Helsingin astangajoogakoululta.