MyFondia VirtuaaliLakimies
17. marraskuuta, 2016

Tilaajavastuulaki – riski vai mahdollisuus?

Mikä tilaajavastuulaki?

Tilaajavastuulaki, oikealta nimeltään laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä, tuli voimaan vuonna 2007. Tilaajavastuulain tarkoituksena on lisätä nimensä mukaisesti tilaajan vastuuta sopimuskumppanin valinnasta.

Lakia tulee soveltaa vuokratyövoimaa hankittaessa, mutta myös solmittaessa alihankintasopimuksia tilaajan tavanomaisiin työtehtäviin liittyen ja jos alihankkijan työntekijä työskentelee tilaajan työtiloissa tai työkohteessa. Tilaajavastuulaki ei siten ole vain rakennusalaan koskeva, vaikka se usein näin mielletään. Rakentamistoiminnassa selvitysvelvollisuutta on tosin laajennettu pääsääntöön nähden.

Miksi tilaajavastuu?

Lain lähtökohtainen tarkoitus on pyrkiä huolehtimaan, että maassamme palveluita toimittavat yritykset (suomalaiset sekä ulkomaalaiset) noudattavat lainsäädäntöämme ja näin kilpailu eri yritysten välillä olisi tasavertaista. Yksittäinen yritys ei saisi kilpailuetua siitä, ettei huolehdi mm. verojen maksamisesta. Laki on yksi osa harmaan talouden torjuntaa, kuten myös mm. veronumeroon liittyvät velvoitteet taikka rakentamisilmoitukset.

Työsuojeluviranomaisen näkökulmasta myös tilaajille tulee asettaa omat velvollisuudet, koska taloudellisen edun tavoittelu voi aiheuttaa sen, että yritys sopimuskumppanuutta tavoitellessaan tiputtaa hintoja esimerkiksi laiminlyömällä lakisääteisten työnantajamaksujen maksamisen. Tilaajalla on näin ollen vastuu tarkastaa, ettei tilaa palveluita sellaisilta yrityksiltä, jotka eivät huolehdi yhteiskuntavelvoitteidensa suorittamisesta.

Mielestäni lain lähtökohtainen tarkoitus on hyvä ja kannatettava, ehdottomasti.

Entä sitten se käytäntö ja hallinnollinen puoli?

Kukaan ei varmasti kiistä sitä, etteikö tilaajavastuulaki olisi lisännyt yritysten hallinnollista taakkaa. Sopimuksissa myös jokainen euro on tarkoin mietitty ja jokaisen sopimusehdon takana on lopulta hintalappu – myöskin tilaajavastuulain mukaisessa sopimusehdossa; varsinkin, jos sen nojalla on kirjattu sopimuksen välitön purkuoikeus, jos dokumentaatiota ei toimiteta ennen sopimuksen allekirjoitusta taikka toimitettu dokumentaatio on puutteellinen.

Selvitysten tekeminen vie aikaa (erityisesti ulkomaalaisten sopimuskumppanien kanssa) ja solmiessa sopimuksia (usein myös aikataulupaineen alla) tulee huolehtia useista konkreettisista palvelutoimitukseen liittyvistä asioista ja ehkäpä tilaajan näkövinkkelistä myös tärkeämmistä kohdista kuten palvelun sisällöstä, maksuehdoista, toimitusajoita yms. Ensimmäisenä ei välttämättä tule mieleen selvittää mm. eläkevakuutusmaksujen maksamista.

Saattaapi myös olla, että lain olemassaolo ”tietoisesti unohdetaan”, jos se koetaan hankalaksi soveltaa ja haastavaksi toteuttaa. On myös selvää, että lakia ei kaikilla aloilla vieläkään tunneta. Tämä käy myös ilmi Aluehallintoviraston Tilaajavastuuvalvonta vuonna 2015 –raportista .

Tilaajilla on myös epätietoisuutta siitä, millaiset ulkomaalaiset todistukset ovat hyväksyttäviä tai miten toimitaan, jos jotain tietoa ei ole ko. maasta saatavissa. Viimeisimmän lakimuutoksen osalta haastavin vaatimus liittyy työterveyshuollon selvitysten saamiseen.

Toki aina on jotain hyväänkin. Tilaajavastuulaki on edesauttanut harmaan talouden torjunnassa, kun yritysten taustoja selvitetään aktiivisesti ja esimerkiksi rakennusalalla tilaajavastuu.fi-palvelun käyttö on arkipäivää. Selvitykset voivat antaa tilaajalle osviittaa siitä, onko palvelun suorittamisessa mahdollisesti odotettavissa jotain hankaluuksia tai ongelmia. Selvitykset osoittavat, miten yhtiö yleensäkin toimii yhteiskunnassa ja kantaako se yhteiskuntavastuunsa esimerkiksi työnantajana.

Myönnän, että itsekin olen enemmän kuin kerran kyseenalaistanut lain toimivuuden keskustellessa eri tahojen ja asiakkaiden kanssa. Koska kyseessä on kuitenkin pakottava lainsäädäntö, emme voi työntää päätä pensaaseen. Olisiko näin ollen tilaajankin kannalta helpompaa ottaa tilaajavastuuselvitykset osaksi hankintaprosessia riskienhallinnan näkökulmasta eikä niinkään ”viimeisenä pahana”, joka tulee suorittaa? Päätös siitä, onko tilaajavastuu siis riski vai mahdollisuus, on jokaisen tilaajana toimivan oma.