MyFondia VirtuaaliLakimies
12. toukokuuta, 2010

Taidetta vai juridiikkaa?

Melkein samaan aikaan kun ihmiset saapuivat uuteen FondiaTaloon, saapui tiloihimme myös taide. Taide on tällä hetkellä yhdentoista Kuvataideakatemian opiskelijan tekemää. Jo paria päivää ennen uusien tilojemme tupaantuliaisia vietimme opiskelijoiden ja heidän opettajiensa kanssa FondiaGallerian avajaisia. Kun puheet oli pidetty, maljat yhteistyölle nostettu ja työt ja niiden tekniikat esitelty, istuimme FondiaCafén pyöreän pöydän ympärille. Vaihdoimme graafikoiden kanssa ajatuksia taiteesta, sen tekemiseen liittyvistä myyteistä, motiiveista ja haasteista. Keskustelu sai pohtimaan taiteen ja juridiikan luonnetta, onko niillä mitään yhteistä?

Utelin tekijöiltä miten teos syntyy. Prosessi etenee kuulemma usein niin, että tekijällä on jokin idea, jonka hän haluaa tuoda teoksessaan esiin. Idean esiin saamiseksi täytyy valita kulloinkin siihen parhaiten soveltuva tekniikka. Tekniikka siis mahdollistaa idean ilmaisemisen. Taiteilija työstää teostaan joskus pitkäänkin. Prosessin edetessä työ muuttuu, tulee eteen uusia kysymyksiä, ja alkuperäinen ajatus saattaa muuttaa muotoaan. Jossain pisteessä taiteilija intuitiivisesti tietää tai tuntee, että työ on valmis. Tai sitten tulee eteen deadline, ja työ on vain luovutettava käsistään, vaikka se tuntuukin epätäydelliseltä.

Me juristit pystymme hyvin samaistumaan tähän prosessiin. Sopimuksen ensimmäistä luonnosta laatiessamme meillä on ajatus siitä, mitä haluamme sopimuksella ilmaista. On valittava oikea tekniikka, joka on hallittava hyvin, jotta idean saa esille. Melkein aina neuvottelujen aikana alkuperäinen ajatus muuttuu, eikä lopullinen versio työstä vastaa ensimmäistä luonnosta. Mutta prosessien näennäisten yhtäläisyyksien lisäksi taiteen ja juridiikan tavoitteiden välillä on fundamentaalinen ero.

Kun taideteos irtoaa tekijänsä otteesta, ei tekijä yleensä halua kertoa, miten muiden tulisi sitä tulkita tai lukea. Katsoja kokee teoksen omista lähtökohdistaan ja jokainen tulkinta on yhtä oikea. Taiteeseen perehtynyt eliitti lukee teoksia omalla tavallaan, oman koulutuksensa ja laajan kokemuksensa läpi. Niin sanottu suuri yleisö näkee teokset ehkä toisin. Lisäksi jokaisen kokijan henkilökohtainen kokemustausta vaikuttaa teoksen tulkintaan. Tämä hyväksytään yleisesti. Keskustelu siitä, mikä on taidetta ja mikä on hyvää taidetta, on oleellinen osa taiteen olemusta. Yhtä tulkintaa tai näkemystä ei lähtökohtaisesti edes tavoitella.

Juristi sen sijaan lähtee - tai hänen tulisi lähteä - siitä, että hänen laatimastaan tekstistä on vain yksi oikea tulkinta. Hän pitää pyrkiä tekemään sopimustekstistä aukotonta niin, ettei tulkinnoille jäisi varaa. Me juristit tiedämme, että tämä pyrkimys on välttämätön, vaikkakin joskus vaikeasti saavutettavissa. Pyrimme aukottomuuteen, koska sopimuksessa on kyse sopimusosapuolten yhteisen tahdon ilmaisemisesta. Juristin tehtävänä ei ole pyrkiä sopimuksella luomaan upeaa konstruktiota, vaan tiettyyn tilanteeseen laadittu, ennalta määrätyllä tavalla tulkittavissa oleva tuote. Jos tämä tavoite unohtuu, juridiikkaa tehdään vain toisille juristeille. Tämä saattaa toki olla juristien sisäpiirille äärimmäisen kiehtovaa ja älyllisesti kutkuttavaa. Maallikko vain saattaa silloin kokea itsensä yhtä ulkopuoliseksi kuin Pihtiputaan mummo nykytaiteen villimpien viritysten äärellä.

Juristin ei siis pitäisi päästää sisäistä taiteilijaansa valloilleen sopimustekstejä laatiessaan. Vaikka luovuutta joskus tässäkin prosessissa tarvitaan, tulisi lopputuloksen olla selkeä ja helposti tulkittavissa. Kun juristin aivot kaipaavat stimulointia ja kun mieli haluaa vaeltaa vaihtoehtoisten totuuksien maailmassa, kannattaa antaa kynän pudota, nousta työpöydän äärestä ja siirtyä nauttimaan taiteesta.