MyFondia VirtuaaliLakimies
28. joulukuuta, 2010

Kielletyn valtiontuen riski kuntien kanssa toimiessa, OSA III

Edellisissä kirjoituksissani olen tuonut esille, että valtiontuissa on kysymys vastikkeettomasta edusta, joka syntyy julkisen tahon toiminnasta, ja josta tietty yritys hyötyy asettaen kilpailijat markkinoilla epäedullisempaan asemaan. Vastikkeeton etu on omiaan vääristämään kilpailua silloin, kun siitä hyötyvät vain tietyt yritykset. Tällainen vastikkeeton etu syntyy aina silloin, kun yritys ei olisi saanut vastaavaa suoritusta toimiessaan markkinoilla yksityisten sopimuskumppanien kanssa.

Lainan takaus voi tietyissä olosuhteissa täyttää valtiontuen kriteerit. Julkisen sektorin takaus yrityksen lainalle voi aiheuttaa sen, että yritys saa pankkilainan edullisemmin kuin tavallisissa olosuhteissa tai ilman turvaavia vakuuksia. Joskus julkisen tahon takaus on peräti ehdoton edellytys sille, että rahoitusta ylipäänsä saadaan. Tästä johtuen erityisesti kuntien on kiinnitettävä huomiota taatessaan yritysten lainoja, koska nämä saattavat rikkoa valtiontukisääntöjä ja vääristää kilpailua.

Nk. ā€¯valtiontakauksestaā€¯ (johon siis lasketaan mukaan kaikkien julkisten tahojen myöntämät takaukset) saatava hyöty on se, että takauksen antanut julkinen taho vastaa takaukseen liittyvästä riskistä. Tällaisesta viranomaisen ottamasta riskistä peritään tavallisesti asianmukainen takausmaksu. Jos julkinen taho luopuu tällaisesta maksusta kokonaan tai osittain, yritys hyötyy ja samalla kulutetaan julkisia varoja. Siten kyseessä voi olla valtiontuki, vaikka kävisi ilmi, ettei viranomainen joutuisi maksamaan takaamaansa määrää.

Euroopan komissio on selkeyttänyt pelisääntöjä antamalla tiedonannon koskien valtiontukisääntöjen soveltamista valtiontukiin takauksina. Kuten olen jo todennut, julkisen tahon ottamasta riskistä peritään tavallisesti asianmukainen takausmaksu. Jos lainanantajan ei tarvitse suorittaa maksua lainkaan tai se on liian pieni, se saa edun. Valtiontakauksella lainanottaja saa useimmiten lainalleen rahoitusmarkkinoilla yleisesti saatavilla olevia edullisemmat ehdot takauksettomaan tilanteeseen verrattuna. Valtiontakauksella lainanottaja saa siten alhaisemman koron ja/tai joutuu antamaan vähemmän vakuuksia. Joissain tapauksissa lainanottaja ei ilman valtiontakausta löytäisi rahoituslaitosta, joka olisi valmis antamaan sille lainaa millään ehdoilla. Valtiontakaukset voivat siten helpottaa uusien yritysten perustamista, ja niiden avulla jotkin yritykset saattavat hankkia rahoitusta uutta liiketoimintaa varten. Valtiontakauksen avulla myös maksukyvytön yritys voi jatkaa toimintaansa sen sijaan, että liiketoiminta lopetettaisiin tai järjesteltäisiin uudelleen, ja tämä saattaa vääristää kilpailua.

Sen määrittämiseksi, seuraako takauksesta tai takausjärjestelmästä etua, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut viimeaikaisissa tuomioissaan, että komission on perustettava arvionsa nk. markkinataloussijoittajaperiaatteelle. Sen vuoksi on otettava huomioon edunsaajayrityksen tosiasialliset mahdollisuudet saada vastaavaa rahoitusta pääomamarkkinoilta. Valtiontuki ei ole kyseessä, kun uusi rahoituslähde luodaan ehdoilla, jotka yksityinen toimija voisi markkinatalouden tavanomaisin ehdoin hyväksyä.

Ensimmäiseksi siis pitää katsoa, onko takaus markkinaehtoinen, eli olisiko yritys voinut saada takauksen samoilla ehdoilla yksityisiltä markkinoilta. Kyseessä ei ole valtiontuki silloin, kun takauksesta maksettu hinta on vähintään yhtä korkea kuin vastaava rahoitusmarkkinoilla esiintyvä takauksen viitemaksu. Kuten todettu, silloin takauksesta on maksettu asianmukainen markkinahintainen takausmaksu. Markkinahinnan määrittämiseksi on otettava huomioon takauksen ja siihen liittyvän lainan ominaispiirteet. Näihin kuuluvat mm. rahoitustoimen määrä ja kesto, lainanottajan antama vakuus ja muut tiedot, jotka vaikuttavat takaisinperintäasteen arviointiin, maksulaiminlyöntien todennäköisyys lainanottajan taloudellisen tilanteen vuoksi, lainanottajan toimiala ja näkymät sekä muut taloudelliset olosuhteet.

Mikäli takaus ei ole markkinaehtoinen, pitää toimenpiteelle laskea avustusekvivalentti, jolla määritellään tuen määrä. Useimmiten tämä lasketaan siten, että korkotuki on markkinakoron ja valtiontakauksen mahdollistaman koron erotus sen jälkeen, kun mahdolliset takausmaksut on vähennetty. Tällä tavalla määritelty tuki on ilmoitettava komissiolle, joka tutkii tuen soveltuvuuden yhteismarkkinoille.

Komissio on kuitenkin katsonut, että takaus ei täytä valtiontuen määritelmää, mikäli kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa, takauksen laajuus voidaan mitata asianmukaisesti myöntämishetkellä, takaus liittyy rahoitustoimeen, sille on asetettu kiinteä enimmäismäärä, eikä se kata enempää kuin 80 % lainansaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä, ja takauksesta maksetaan markkinahinta.

Tässä tullaan siis takaisin takauksen markkinahintaan. Komissio täsmentää, että vaikka näitä ehtoja ei noudatettaisi, se ei automaattisesti merkitse sitä, että komissio katsoisi takauksen ilman muuta valtiontueksi. Komissio kehottaakin tekemään toimenpiteestä ilmoituksen aina, kun on epäilyjä sen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille.

Lopuksi on syytä täsmentää, että pk-yrityksille on määritelty erikoissäännöt, joiden tarkoitus on mahdollistaa näiden yritysten joustavampi kohtelu. Kun lainanottaja on pk-yritys, komissio voi yllä esitetyistä ehdoista poiketen hyväksyä yksinkertaisemman arvion siitä, katsotaanko lainatakaus tueksi. Tässä tapauksessa valtiontakausta ei katsota tueksi, jos siihen liittyvä pienin vuosimaksu (safe harbour -maksu) veloitetaan suuntaviivoissa esitetyn taulukon mukaisesti. Tämä vuosimaksu vaihtelee lainanottajan luottoluokituksen mukaisesti.

Valtiontukisääntöjen viidakko on tiheä ja vaarallinen. EU-jargoni ei tee asiasta sen yksinkertaisempaa, pikemminkin päinvastoin. Sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintäriskin minimoimiseksi onkin syytä ilmoittaa komissiolle hyväksyttäviksi sellaiset toimenpiteet, joissa on epäilyjä siitä, ovatko ne valtiotukisääntöjen mukaisia. Valitettavaa on, että viranomaisten ja yritysten mahdollisuudet selvittää kaavaillun toimenpiteen soveltuvuus yhteismarkkinoille ilman ulkopuolista asiantuntijaa on ajan myötä heikentynyt. Sama trendi on ollut huomattavissa julkisia hankintoja koskevissa tapauksissa.