MyFondia VirtuaaliLakimies
17. syyskuuta, 2010

Jäähyväiset juristitansseille? Osa III

Kahdessa edellisessä blogissani olen parjannut juristien keskimääräistä neuvotteluymmärrystä ja -osaamista. Seuraavassa yritän esittää rakentavan ehdotuksen alueelta, jolta olen kannukseni kerännyt: Yrityskaupat ja rahoitus.

Väite : moni yrityskauppa voitaisiin pitkien neuvotteluiden sijaan hoitaa vikkelästi vakioehdoilla. Standardilla nopeutettaisiin perinteistä neuvotteluprosessia merkittävästi ja poistettaisiin juristien ikuinen kilpatanssi ja samoista ehdoista neuvottelu samoilla argumenteilla kerrasta toiseen. Käytännössä tanssin loppuasento on aina hyvin ennustettavissa, mutta tanssimme silti. Tämä pistää miettimään, että onkohan tällä tanssilla joku viihdearvo, kun siitä maksetaan aina uudestaan ja uudestaan?

Perinteisessä yrityskaupassa toisen osapuolen neuvonantajat laativat (omia intressejään aika yksipuolisesti huomioivan) sopimusehdotuksen, jota toisen osapuolen neuvonantajat repivät auki ja muokkaavat omien intressiensä mukaiseksi. Pelikentän reunat on näin maalattu, ja peli voi alkaa. Jo käyttämäni metafora viestii, että jotain on pielessä: Vastakkainasettelu ja äärimmäisyyksien käyttäminen sen sijaan, että yhdessä pohdittaisiin keskeisimpiä asioita etukäteen sovitun sääntökehikon puitteissa. Tähän samaan liittyy toinenkin mielettömyys: Usein osapuolet sopivat kauppahinnasta ja jättävät muut asiat juristien sovittaviksi. Nämä ”muut sovittavat asiat” pitävät sisällään merkittäviä riskiallokaatioita, joiden lopputuloksella tulisi olla suora vaikutus hintaan. Eli hintaa ei voida sopia ilman sopimusta tai vahvaa oletusta riskien jakamisesta. Näin ollen olisi luontevampaa ensin sopia muista ehdoista ja vasta lopuksi hinnasta.

Miltä tuntuisi myydä/ostaa yrityksen osakekanta sopimuksella, johon minimissään täytettäisiin osapuolten yhteystiedot ja kauppahinta sekä valittaisiin kauppahintamekanismi ja pari muuta asiaa rasti ruutuun -menetelmällä? Väitän, että tämä onnistuu. Väitän edelleen, että riittävän kokenut ja pragmaattisesti ajatteleva lakimies pystyy suosittelemaan saman standardikauppakirjan omalle asiakkaalleen – olkoon sitten ostaja tai myyjä.

Perinteisesti vaikeista asioista voitaisiin laatia vakiomuodot kauppahinnan määräytymiselle, kauppahinnan maksamiselle ja myyjän vakuutuksille ja vastuunrajoituksille. Vakioehtojen sisältämä riskiallokaatio käsiteltäisiin avoimesti ja ymmärrettävällä tavalla, jotta kaikilla osapuolilla olisi samat tiedot käytössään. Tiedon avoin käsittely lisää luottamusta ja vähentää merkittävästi jälkipeliä mm. oikeudessa.

Jos saan näkemyksilleni tukea, lähden mielelläni yhteistyössä valmistelemaan ”M&A 2010” -vakioehtoja. Erityisesti pk-sektorilla tämän pitäisi kaiken järjen mukaan olla enemmän kuin tervetullut työkalu.