MyFondia VirtuaaliLakimies
13. joulukuuta, 2010

Elämä ilman puhelinta ei ole elämää

Lontoossa klo 13:30 tapaamisen päätyttyä ihmettelen, miksi en ole saanut yhtään uutta sähköpostia. Niitä tulee normaalisti jatkuvasti. Akku oli päässyt loppumaan edellisenä yönä ja olin ladannut iPhoneni aamulla ja avattuani sen mielestäni yhteys toimi.

Päätin soittaa Suomeen, ja silloin puhelin ilmoitti että en ole yhteydessä verkkoon. Päästäkseni verkkoon minun on annettava PIN-koodini. Näpäyttelin uuteen puhelimeeni tutun vanhan PIN-koodin. Se ei kelvannut. Mitä? Yritin uudelleen (toimistossa oli puhelimeen laitettu joku minulle tuntematon PIN-koodi), ja yhtäkkiä puhelin vaati PUK-koodia. APUA, ei minulla ole sellaista! Soitin lankapuhelimella toimistoon, mutta en saanut ketään kiinni ja minun oli pakko alkaa hankkiutua lentokentälle.

Olin siis täysin tavoittamattomissa. Kummallinen tunne. En voinut lukea sähköposteja, en voinut lähettää tekstiviestejä, en voinut tarkistaa säätä, en voinut surffailla netissä, en ylipäätään tehdä MITÄÄN… Entä jos joku yrittää soittaa minulle??? En ole enää yhteydessä kehenkään. Olen täysin yksin Lontoossa. Olenko edes enää olemassa? Oh my good, tämä ei ole mahdollista! Mitä nyt? Mitä teen?

Minun on pakko hyväksyä tilanne, ja edetä rauhallisesti, katsella vaikka ympärilleni. Yritän lohduttaa itseäni; Hei, olen Lontoossa! Nauti siitä. Astun ulos hotellista ja pyydän tilaamaan taxin. Juttelen conciergen kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän on todella ystävällinen ja hankkii minulle taxin. Sää on kaunis. Fine! Minä nautin tästä, minä selviän. Saan taxin ja taxinkuljettaja on mukava, jutellaan niitä näitä lähes koko matka lentokentälle. Olen jo rauhoittunut, voin olla olemassa ilman matkapuhelinyhteyttä!

Saavun kentälle, menen syömään, selaan lehtiä ja olen jo aika hyvin asennoitunut siihen, että olen täysin tavoittamattomissa. Uskon, että kukaan ei ole tarvinnut minua niin kiihkeäsi, että jotain korvaamatonta olisi päässyt tapahtumaan.

Miten olen voinut elää monta tuntia ilman yhteyttä kehenkään? Se ei ole kuitenkaan tuntunut ”oikealta” elämältä. Rakastan puhelintani ja yhteyksiä ihmisiin. Oikeasti kärsin ja unelmoin huomisesta, jolloin saan PUK koodin ja PIN koodin ja olen jälleen yhteydessä kaikkialle. Sain ensimmäisen matkapuhelimen (NMT:n) noin vuonna 1987. Minulla on ollut siitä lähtien sama puhelinnumero ja aina uutta teknologiaa olevia puhelimia. Olen tottunut siihen, että minut tavoittaa työasioissa ja henkilökohtaisissa asioissa vuorokauden ympäri. Haluan mahdollisimman nopeasti takaisin viestiverkkoon!