MyFondia VirtuaaliLakimies
15. marraskuuta, 2016

Digitalisoituva energia – pysyykö juridiikka perässä?

Myydään energiaa palveluna eikä tuotteena! Vietin antoisan päivän Tampereen Energiamessujen seminaarissa, jossa kuulin tämän lausahduksen useamman kerran. Toimitetun energiamäärän sijaan myyntiin tulee esimerkiksi miellyttävä 21 asteen huonelämpötila jokaisena hetkenä. Taustalla voi olla vaikkapa esineiden internetiä hyväksi käyttävä älykäs kaukolämpöverkko, joka takaa lämmön saapumisen aina oikealla hetkellä juuri sinun lämpöputkiisi tai älykäs lämminvesivaraaja, joka lämmittää veden valmiiksi silloin kun sähkö on halvimmillaan. Voi olla, että haluat ostaa palvelun, jossa päinvastoin lämpötilaa säädetään joustavasti sen mukaan, jos et ole kotona tai käytät muita lämmönlähteitä.

Sähkömarkkinoille saadaan lisää joustoja kuluttajilta korkean kysynnän hetkinä. Sähkölämmitteisen talon asukkaat voivat saada hyötyä lämmityksestään myymällä sähköä (tai taajuusohjattua reserviä) silloin kun sitä tarvitaan. Sähköyhtiö hoitaa heidän puolestaan sähkönoton sopivina hetkinä, kunhan sopivat digitaaliset laitteet on otettu käyttöön. Aurinkopaneelin asettanut asukas myy verkkoon ylijäämäenergian. Kotiin ajava töistä palaaja napsauttaa etänä saunan ja uunin päälle.

Energiantuottajalla on polttoainekattila, joka analysoi polttoaineen laatua ja määrää jatkuvasti ja kerää siitä dataa. Kattila tietää koska polttoainetta tilataan lisää, koska on aika huollolle ja hoitaa hommat. Tuulivoimala, joka huoltaa itsensä tarvittavana hetkenä ilman, että korjaajan täytyy mennä keikkumaan korkeuksiin. Sähköauto, joka ajaa itseään.

Esimerkkejä riittää ja koko ajan tulee lisää kiehtovia uusia tapoja toimia. Energia-ala on tietenkin ollut jo pitkään digitalisaatiossa mukana ja tottunut mm käsittelemään massiivisia datamääriä ja kauko-ohjausta. Nyt tapahtuva murros asettaa kuitenkin uusia kysymyksiä, jotka tulevat juristienkin pohdittavaksi.

Uusien tuotteiden ja palveluiden hienoudet perustuvat usein datan keräämiseen ja analysointiin. Yritysten välisissä sopimuksissa tulee tärkeämmäksi sopia, kuka omistaa palvelun tuottamisen yhteydessä kerättävän datan ja miten sitä voidaan käyttää. Tietosuojan ja tietoturvan taso on määriteltävä. Mitkä ovat seuraamukset, jos datan keruussa ja analysoinnissa tulee virheitä, jotka johtavat vääriin toimenpiteisiin? Vastuiden ketjutus koko alihankintaketjussa on tärkeä huomioida. Luvassa on varmasti mielenkiintoisia neuvotteluja näistä asioista.

Kuluttajien tuotteiden tai palveluiden käytössä voi samalla tulla kerättyä tietoa todella henkilökohtaisista kulutuskäyttäytymiseen liittyvistä asioista, jotka halutaan pitää salassa. Henkilötietojen suojana on ainakin osittain tietosuojalainsäädäntö, jonka määräykset täytyy ottaa huomioon. EU:n uuden tietosuoja-asetuksen aikamoisen monimutkaiset vaatimukset ovatkin juuri nyt suurennuslasin alla monessa organisaatiossa.

Yhä useammat esineet ovat kiinni verkossa (esineiden internetissä) ja tuottavat meistä jatkuvasti tietoa, jota voitaisiin käyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Jaksavatko kuluttajat lukea pienellä präntättyjä sopimusehtoja, joissa on ehkä sallittu tiedon jako johonkin muuhun tarkoitukseen? Tuskinpa. Kuka vastaa jos näitä esineitä käytetään kyberhyökkäykseen niin kuin taannoin tapahtui ? Mitkä ovat mahdolliset vaikutukset sähköverkkoon kun suuri määrä esineitä kytkeytyy päälle? Saattaa olla, että lainsäätäjän ja viranomaisten tehtäväksi tulee luoda puitteet siihen, millä ehdoilla näitä tavaroita ja palveluita voidaan kuluttajille myydä ja mitkä ovat niihin liittyvät vähimmäisvaatimukset.

Regulaation pitäisi siis suojata, mutta myös edistää uusien toimintatapojen markkinoille tuloa niin että asetetut vaatimukset eivät ole kohtuuttomia. Mahdollisia esteitä pitäisi purkaa, myös verolainsäädännöstä tulevia rajoituksia.