MyFondia VirtuaaliLakimies
7. maaliskuuta, 2011

Valmistaja ei saa kieltää alennusmyyntiä

Euroopan unionin kilpailuoikeus voi tuntua kaukaiselta ja usein vain isojen kansainvälisten yritysten ongelmalta. Käsitys on kuitenkin väärä ja erittäin vaarallinen, koska EU:n kilpailuoikeus ja siihen perustuvat Suomen kilpailuoikeussäännöt koskevat kaikkia yrityksiä niiden koosta tai puhtaasti kansallisesta toiminnasta riippumatta.

Yksi kysymyksiä herättävä aihe on hinnan määritteleminen jakelusopimuksissa. Voiko valmistaja määritellä tai suositella hintaa, jolla jälleenmyyjän on tuotteita myytävä? Voiko valmistaja esimerkiksi vaatia, että tämän valmistamia tuotteita ei saa laittaa alennusmyyntiin tai myydä alle hankintahinnan?

Jakelijalla oikeus itse päättää tuotteen hinnasta

Kilpailuoikeudessa jälleenmyyntihinnan määrääminen on kiellettyä. Tämä koskee ensisijaisesti sopimuksia, joiden suorana tai välillisenä tarkoituksena on määrätä kiinteä jälleenmyyntihinta tai vähimmäisjälleenmyyntihinta. Jakelijalla on toisin sanoen oikeus itse määritellä tuotteen jälleenmyyntihinta, eikä valmistaja voi siihen puuttua.

Valmistajalla on kuitenkin mahdollisuus antaa tuotteelle suositushinta. Tämä ei kuitenkaan ole suositeltavaa, koska se voi johtaa siihen, että jakelija kokee olevansa velvoitettu tällaisia suosituksia noudattamaan, jolloin kyse on kielletystä hinnan määräämisestä.

Tavoitteena kilpailun säilyminen

Erityisesti on kiellettyä määrätä vähimmäishintataso, jota jakelijan on noudatettava. Näin ollen valmistaja ei voi vaatia, että tämän valmistamia tuotteita ei saa laittaa alennusmyyntiin tai myydä alle hankintahinnan. Kilpailusääntöjen tavoitteena on taata kilpailun säilyvyys markkinoilla.

Myös tietyn hintakomponentin määrääminen on kiellettyä. Esimerkkejä tästä ovat sopimukset, joissa määrätään jakelukate tai enimmäisalennus, jonka jakelija voi myöntää etukäteen määrätystä hintatasosta. Kiellettyjä ovat myös sopimukset, joissa alennusten saaminen tai myynninedistämiskustannusten takaisinsaanti toimittajalta edellyttää määrätyn hintatason noudattamista, kuten myös etukäteen määrätyn jälleenmyyntihinnan sitominen kilpailijoiden jälleenmyyntihintoihin.

Vain agentti voi vaikuttaa hintaan

Kilpailuoikeudessa ”sopiminen” tulkitaan erittäin laajasti. Tästä seuraa, että kirjallisten sopimusten lisäksi kiellettyjä ovat yhdenmukaistetut menettelytavat, joilla hinta asetetaan. Näihin lasketaan kaikki uhkaukset, pelottelut, varoitukset, sopimussakot, toimitusten viivyttäminen tai keskeyttäminen taikka sopimusten irtisanominen, ellei tiettyä hintatasoa noudateta.

Hinnan määräämiskielto ei kuitenkaan koske kauppaedustajia, eli agentteja. Edustussopimusten tapauksessa päämies yleensä määrää myyntihinnan, koska kauppaedustajasta ei tule tavaroiden omistajaa. Käytännössähän kauppaedustaja ei ole itsenäinen entiteetti päämieheen verrattuna.

Sääntöjen rikkominen voi tulla kalliiksi

Kilpailusääntöjen rikkomisen seuraamukset voivat olla raskaita. Kilpailusääntöjen rikkomisesta voi seurata sakkoa, eli Kilpailuviraston määrittelemä kilpailunrikkomusmaksu. Tätä sakkoa määrättäessä otetaan huomioon rikkomuksen laatu, laajuus ja kesto, ja sakko voi olla maksimissaan 10 prosenttia konsernitason edellisen vuoden maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Seuraamusmaksun määrää Kilpailuviraston esityksestä markkinaoikeus.

Sakkojen lisäksi kilpailurikkomuksen johdosta vahinkoa kärsinyt voi vaatia vahingonkorvausta käräjäoikeudessa. Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus onkin tällä hetkellä ajankohtainen mielenkiintoinen aihe mm. asfalttikartelleista seuranneiden vahingonkorvauskanteista johtuen. Kuten kaikissa vahingonkorvausasioissa, näyttö syy-seurauksesta sekä vahingon arvioiminen ovat erittäin haasteellisia.