MyFondia VirtuaaliLakimies
5. helmikuuta, 2010

Tähän ei Audi-mies pysty

Olen autoileva espoolainen nainen. Tarkemmin sanottuna: olen ollut siitä asti kun sain ajokortin, 22 vuotta sitten. Autoilu on ollut osa identiteettiäni. Pidän itseäni keskimääräistä parempana autoilijana (kuten 90 % autoilijoista tekee). Ajan mielelläni, keppivaihteella tai ilman, isoja sekä pieniä autoja. Osaan kaikenlaisia hyvien autoilijoiden jippoja: mm. hidastan vauhtia vaihtamalla pienempään vaihteeseen – se säästää jarrupaloja. Hyvät autoilijat osaavat antaa tilaa toisille. Häpeän liikenteessä erityisesti naisia, jotka eivät päästä toisia autoja ryhmittymään samalle kaistalle. Pidän ajotyyliäni reippaana aggressiivis-sporttisena. ”Mene nyt siitä! Pick a lane! Idiootti!”, huutelen muille autoilijoille puolitosissani Smarttini suojista Ruoholahden ruuhkassa klo 17.15.

En valinnut Smarttia siksi, että se on ympäristöystävällinen ja kuluttaa vähän bensaa. Valitsin sen siksi, että sen moottori tulee Mersun tehtaalta ja siinä on Formula yksi – turvakehikko. Voin halutessani ajaa sillä päin seinää 135 km/h nopeudella ja kävellä törmäyksen jälkeen suoraan palaveriin vahingoittumattomana. Olen siis itsekeskeinen, turhamainen ja tyhmä.

Tarkemmin sanottuna olin itsekeskeinen, turhamainen ja tyhmä. Aloitettuani Fondialla kaksi vuotta sitten, asenteeni autoilua kohtaan on alkanut muuttua. Fondian arvoista yksi on ympäristöystävällisyys. Perehdyttäessäni uusia Fondiaaneja, kerron että ”kannustamme henkilöstöämme joukkoliikenteen käyttöön.” Hetkeä myöhemmin olen taas huutamassa ”Idiootti!” Ruoholahdessa. Hermojani on erityisesti kiristänyt kotimatka, johon kuluu hävyttömän paljon arvokkaita alkuillan minuutteja. Fondia-urani aikana olen tehnyt havainnon: Länsiväylän reunassa kulkee bussikaista. Ihmiset kököttävät bussissa kuin valaistussa akvaarioissa ja tekstailevat, lukevat lehtiä sekä torkkuvat samalla kun bussi viilettää muun liikenteen ohi.

Lopullinen päätökseni siirtyä joukkoliikenteen tapahtui puolivahingossa. Syksyllä selvisi, että Fondia muuttaa Lönnrotinkadulle vuoden 2010 alussa. Joku töissä tokaisi: ”Mä siirryn käyttämään bussia, koska Kampin bussiterminaaliin on Lönkalta vain viiden minuutin kävelymatka.” ”Niin minäkin.”, kuulin itseni sanovan.

Sanoista tekoihin. Joulun välipäivinä kävelin Espoon palvelupisteeseen. En ole siellä ennen käynyt, sillä me autoilevat, kiireiset ja tärkeät ihmiset emme ehdi moisiin pisteisiin niiden aukioloaikoina. Ylpeänä julistin tiskillä olevalle miehelle: ”En ole kahteenkymmeneen vuoteen käyttänyt joukkoliikennettä. Aion nyt kulkea bussilla Espoosta Helsinkiin joka päivä.” Odotin, että mies olisi ratkennut taputtamaan tai edes kehunut minua sanomalla: ”Onpa hieno päätös, olette mallikansalainen!” Sen sijaan hän vain opasti minua asiallisesti eri lippuvaihtoehdoissa – ihan kuin tällaisia suuria päätöksiä tapahtuisi päivittäin!

Käveltyäni ulos palvelupisteestä, en malttanut olla soittamatta miehelleni. ”Arvaas mitä ostin! No bussikortin! Se on vihreä!”. Vihdoin sain odottamiani kehuja…