MyFondia VirtuaaliLakimies
12. toukokuuta, 2011

Hyvää tarinaa on ilo myydä

Olipa kerran nuori juristinainen, joka halusi muuttaa lakipalvelujen tarjontaa. Hänen mielestään erityisesti nuorten kasvuyritysten piti saada palvelua juristeilta, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja mukavia, mutta kuitenkin osaavia. Asiansa osaavat yrityshenkiset juristit toisivat aloittavalle yrittäjälle hyviä neuvoja myös liiketoimintaan. Näin syntyi Fondian idea ja Fondia vuonna 2004.

Parin vuoden kuluttua mukaan tulivat jo lupaavan uran luoneet nuoret leijonat, ja yritys jatkoi kasvamistaan. Kaiken aikaa keskeisenä säilyi halu palvella yrityksiä asiantuntevasti, ilman turhaa pönötystä.

Vuoden 2008 alusta tiimi muutti pienestä ja hieman ahtaasta toimistosta Unioninkadulle, ja vappupilleihin puhaltaen nostettiin upea Fondian lippu korkealle salkoon toimiston terassilla. Toimisto oli ihanan raikkaasti väritetty ja muutenkin täynnä kivoja ideoita, joita saattoi ylpeänä esitellä vierailijoille. Avokonttorissa tunsi fantastisen työnteon fiiliksen, asiakkaiden määrä kasvoi ja kaikessa tekemisessä säilyi edelleen reipas palvelun henki.

Vuoden 2010 alusta vanhojen tilojen käydessä ahtaiksi oli mahtavaa muuttaa yhteen Helsingin kauniimmista taloista. Saatiin valtavasti tilaa sekä koko kaupungin paras vastaanottotila; Fondia Cafe!

Toivotamme tänään asiakkaamme ja mahdolliset tulevat asiakkaamme sydämellisesti tervetulleiksi kahvilaamme. Tarjoamme ihanan erilaisia kahveja ja muuta hyvää, mikä tekee Fondiasta erilaisen. Se on osa Fondian brändiä konkreettisena osoituksena asiakkaiden tärkeydestä. Tämä on sitä elämän ihanaa extraa, joka saa jokaisen arkipäivän tuntumaan juhlalta.

Me pidämme kiinni siitä hengestä ja niistä periaatteista, joita mielessä pitäen Fondian perustajat sen loivat. Asiakasprofiili on muuttunut, kehittynyt ja kasvanut, mutta tarjoamamme lakipalvelu pysyy businesslähtöisenä, ammattitaitoisena, reippaana ja tehokkaana ilman pönötystä.

Minusta tuntuu edelleen yhtä upealta kertoa lakipalveluistamme kuin aloittaessani myyntityön kolme vuotta sitten. Samalla nautin siitä, että koen palvelujemme kehittyvän, mutta ytimessä pysyy alkuperäinen raikkaus. Tunnen suurta ylpeyttä voidakseni esitellä palvelujamme, jotka kertovat tarinaamme!