MyFondia VirtuaaliLakimies
5. helmikuuta, 2016

Fondian arvot – Uskalla luoda uutta

Menestyvillä organisaatioilla on usein oma leimallinen kulttuurinsa, joka perustuu vahvoihin jaettuihin arvoihin. Nämä arvot puolestaan ruokkivat tervettä ja merkityksellistä työkulttuuria sekä konkreettista ja kestävää arvoa asiakkaille. Kun Fondia perustettiin vuonna 2004, tavoitteena oli luoda tällainen arvopohjainen organisaatio. Arvomme muodostavat lähtökohdan kaikille rekrytoinneille, ovat näkyvillä toimistossamme ja ohjaavat henkilökohtaisia kehitystavoitteitamme. Tänään meidän fondiaanien luomat arvot ovat ”Uskalla luoda uutta”, ”Minun työpaikkani”, ”Juridiikka fiksusti”, ”Anna ja ota vastaan” sekä kaikki edelliset kattavana sateenvarjona ”Ylpeys ja intohimo”. Tässä blogisarjassa eri fondiaanit kertovat, mitä nämä arvot heille merkitsevät.

Uskalla luoda uutta

Viime syksynä Fondia sai tunnustusta top-2-Euroopan markkinamuuttajana, eli ”game-changerina”. Kyseessä oli Financial Timesin arvostettu FT Innovative Lawyers Awards , joka on ainoa kilpailu, joka rankkaa lakialan yrityksiä innovaatioiden perusteella. Olin todella ylpeä Fondian tiimistä, koska ”game-changing” on perimmäinen syy Fondian olemassa ololle.

Kun perustin Fondian 12 vuotta sitten, olin suunnattoman innostunut oivalluksesta, että myös perinteisellä ja konservatiivisella lakialalla olisi mahdollista luoda jotain uutta. Olin nuori, muutaman vuoden asianajotoimisto- ja pankkiiriliikkeen työkokemuksella varustettu lakimies. Olin kuitenkin jo ymmärtänyt, että lakialaa hallitsi vahva luonnonlaki, joka vaati sitoutumista yli sata vuotta vanhoihin periaatteisiin. Minusta tuntui, että kaikki fiksut nuoret juristit pyrkivät saavuttamaan vanhojen osakkaiden luottamuksen pelaamalla näiden sääntöjen mukaan – sen sijaan, että he olisivat tulleet paremmiksi tuomalla kehiin jotain uuttaa.

Yrittäjät tapaavat vitsailla, että parasta yrittäjyydessä on se, että vihdoin voi kunnioittaa pomoaan. En tiedä itsekunnioituksesta, mutta yrittäjäksi lähdettyäni päätin ottaa kaiken ilon irti yrittäjän vapaudesta. Vapaus on minulle yksi kaikkein tärkeimmistä arvoista mukaan lukien vapaus kyseenalaistaa ja luoda parempia juttuja joka päivä. Pelkkä ajatus siitä, että olisin kahlittuna yritykseen, joka ei rohkaisisi tai – vielä pahempaa – edes sallisi, luovuuden ja uudelleenmuokkauksen, saa minut tuntemaan kylmiä väreitä. Onneksi fondiaanit ovat pyörittäneet rohkeaa uudistamispeliä ihan alusta saakka. 12 vuotta olemme oppineet yrityksistämme ja erehdyksistämme ja nyt uskallan jo väittää, että meidät voisi sertifioida ”uskalla luoda uutta” -yritykseksi.

Ei ole helppoa luoda uutta. Ei ainakaan joka päivä. Se vaatii ohittamaan oman mielen laiskuuden, markkinan muiden kollegoiden skeptiset kommentit, perheen ja sukulaisten kyseenalaistamisen. Miksi ottaa riski mahalaskusta, kun lakialalla on niin helppoa ansaita hyvät rahat ennakoitavalla tavalla?

Yksi rakkaista asiakkaistamme, SuperCell , on tunnettu epäonnistumisten juhlimisesta. Uuden luominen sisältää sen tosiasian hyväksymisen, etteivät kaikki uudet kehitelmät ole fantastisia. Mutta varmaan päälle pelaaminen ei ole enää vaihtoehto millään alalla, jos meinaa pysyä hengissä. Kaikki, mikä alkuun vaikuttaa futuristiselta ja tarpeettomalta, mutta ajan myötä saadaan kehitettyä menestyksekkääksi tuotteeksi tai palveluksi, näyttäytyy jälkikäteen itsestään selvänä keksintönä. Kuka voisi haikailla kudontakoneen perään, kun markkinoilla on saatavilla niin paljon taitavia kutojia? Miksi kukaan tarvitsisi matkapuhelinta, kun kolmen teinitytön perhe pystyy hyvin pärjäämään puhelinvastaajalla varustetulla kotipuhelimella? Ja miksi ihmeessä asiakkaat toivoisivat kätevää lakimies-taskussasi-ratkaisua, kun perinteisen lakimiehen tavoittaa hyvin puhelimella tai sähköpostilla?

Siksi, että uranuurtajayritykset uskaltavat luoda uutta yhdessä rohkeimpien asiakkaidensa kanssa. He uudelleenmuovaavat ja parantavat ratkaisujaan, päivä päivältä paremmiksi, kunnes heidän luomuksensa on kivenkova. Sinä päivänä muutkin asiakkaat seuraavat perässä. Ja jotkut rohkeat yritykset yltävät super-menestykseen palkinnoksi siitä, että he päivittäin viljelevät neljää taianomaista sanaa: Kyllä, me pystymme tähän .