MyFondia VirtuaaliLakimies
8. marraskuuta, 2018

Lakimiehet digiasiantuntijoina? Fondia jakaa digitaalisuuden ymmärrystä juridiikan näkökulmasta

Fondia julkaisee yleisesti saataville toimialaraportit yhteensä kolmeatoista toimialaa koskevista digitaalisuuden vaikutuksista ja ymmärtämisestä muuttuvassa asiakasympäristössä. Yhtiö järjestää perjantaina 9.11 myös digiseminaarin, jossa keskustellaan siitä, kuinka digitaalinen disruptio voidaan kääntää eri toimialoilla yritysten voimavaraksi.

Lakitoimisto Fondia Oyj järjestää perjantaina 9.11.2018 seminaarin digitaalisuuden mahdollisuuksista ja murroksesta yritysmaailmassa. Tilaisuudessa käydään läpi Fondian juristien alojensa edelläkävijäyritysten keskuudessa toteuttaman tutkimuksen pohjalta esiin nousseita eri toimialoja yhdistäviä teemoja sekä keskustellaan paneelissa, mitä digitaalisuus tarkoittaa ja vaatii eri toimialoilla. Tilaisuutta voi seurata Fondian Youtube-kanavalla.

 

Fondia käynnisti digiohjelman yhtiössä kaksi vuotta sitten tavoitteena ymmärtää syvällisesti digitalisaation vaikutusta asiakkaiden liiketoiminnalle.  Yhtiön lakimiehet haastattelivat yhteensä 41 yritystä 13 toimialalta.

 

– Emme voi ymmärtää asiakkaidemme liiketoimintaa, ymmärtämättä digitaalisuutta osana sitä,

toteaa Bradley Mitchell Fondialta . – Digiohjelman aikana sukelsimme asiakkaidemme liiketoiminnan ja digitaalisuuden haasteisiin sekä opimme valtavasti myös ulkopuolisilta asiantuntijoilta eri teknologioista ja niiden kehityksestä. Olemme investoineet juristiemme teknologiaosaamiseen ja haluamme nyt jakaa tulokset kaikkien saataville ja kiittää digiohjelmaan osallistuneita asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme.

 

”Tärkeintä ei ole teknologia itsessään vaan mitä sillä voi tehdä”

 

Tutkimuksessa nousi esille kuusi yleistä trendiä: asiakaskeskeisyys, siirtyminen tuotteiden myymisestä palveluiden tarjontaan, ketterät ja tehokkaat toimintatavat, tiedon analysointi ja ymmärtäminen, tiedon jakaminen sekä uusien teknologioiden soveltaminen.

 

Fondia pitää tutkimustuloksia merkittävänä informaationa myös laajemmassa merkityksessä.

 

– Parhaiden käytäntöjen jakaminen on meille tärkeää. Haluamme olla mukana rakentamassa digitaalisuuden ekosysteemiä ja luoda keskustelua sen ympärille, seminaarin puheenjohtajana toimiva teknologiajuristi Emma Jelley Fondialta toteaa. – Lisäksi haluamme tarjota alustan rakentavalle keskustelulle siitä, miten digitalisaatio vaikuttaa sääntelyyn ja miten se tulisi huomioida lainsäädännössä.

 

Fondia on juridiikan toimialalla edelläkävijä digitaalisuuden hyödyntämisestä omassa liiketoiminnassaan. Osana omaa digitaalista palvelukonseptiaan Fondia lanseerasi asiakaskäyttöön vuoden 2017 alussa MyFondia-alustan, joka on yhtiön kehittämä digitaalinen työskentely-ympäristö sekä Fondian juristien keskinäiseen että asiakkaiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja kommunikointiin.