MyFondia VirtuaaliLakimies
2. tammikuuta, 2019

Fondia jatkaa kasvua ja kansainvälistymistä, avaa Baltiassa uuden toimiston Liettuaan

Pohjoismaiden suurin lakitoimisto Fondia Oyj avaa toimiston alkuvuoden aikana Liettuan Vilnaan vauhdittaakseen kasvuaan ja vahvistaakseen asemaansa Baltian markkinoilla.

”Fondia jatkaa kasvuaan ja kansainvälistymistä strategiamme mukaisesti. Kehittämämme jatkuvan liikejuridiikkapalvelun malli eli LDaaS on herättänyt paljon kiinnostusta myös Baltiassa. Oman toimiston avaaminen Vilnaan vastaa meille jo ennestään kattamallamme Baltian markkinalla kasvavaan lakiosastopalvelun kysyntään ja mahdollistaa palvelun täysimääräisen tarjoamisen asiakkaillemme myös paikallisesti Liettuassa.

Pystymme heti hyödyntämään uutta paikallista osaamistamme paremmin vastataksemme asiakkaidemme palvelujen kysyntään Baltiassa ja erityisesti Liettuan markkinoilla, jossa asiakkaillamme on eniten tarpeita.” sanoo yhtiön talousjohtaja, vt. toimitusjohtaja Kirsi Untala.

”Olemme nähneet Fondian Baltian ja asiakkaidemme liiketoiminnassa kasvupotentiaalia erityisesti Liettuan markkinalla. Tästä syystä oman toimiston avaaminen on järkevä seuraava askel, jo ennestään operoimalla Baltian markkinalla ja mahdollistaa paikallisesti toimimisen lähellä asiakkaitamme.” sanoo Fondian Head of Baltic Anti Kodar.

Lisätietoja:

Kirsi Untala, talousjohtaja, vt. toimitusjohtaja, puh. +358 20 7205 603

Anti Kodar, Head of Fondia Baltic, puh. +372 5214 023