MyFondia VirtualLawyer

Olen työskennellyt Fondian kanssa useita vuosia ja meillä on ollut hyvin erilaisia toimeksiantoja, muun muassa sijoituksia, yritysostoja ja kumppanuuksia.

Äskettäin meillä oli yritysosto, jossa Fondia onnistui taistelemaan hankkeen läpi monenlaisista hankaluuksista huolimatta ja saimme lopulta kaupan erittäin hyvillä ehdoilla. Arvostin Fondian joustavuutta ja ketteryyttä, jolla se onnistui toimimaan jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa, ja etenkin he auttoivat viemään prosessia eteenpäin.

Eräs Fondian suurimmista hyödyistä on se, että heillä on lakimiehiä, jotka ymmärtävät tilanteen kaikki näkökohdat. He ovat tuloshakuisia ja keskittyvät kaupan läpiviemiseen. He tekevät sen tilanteeseen ja asiayhteyteen sopivalla tavalla.

Yhteistyö on loistavaa. Fondian ja muiden käyttämieni lakitoimistojen välillä on ehkä sellainen ero, että Fondian kanssa voin sparrata uutta ideaa ja saada nopeaa palautetta jo ennen varsinaisen projektin alkua, eikä minun tarvitse olla huolissani siitä, että tästä alkuvaiheesta tulisi laskua.

Fondian lakimiehet osaavat tarpeen tullen olla epämuodollisia. Heidän toimitilansa ovat mahtavia, lähes legendaarisia, on aina mukavaa olla siellä riippumatta hankkeen stressaavuudesta. He tekevät oloni kodikkaaksi.

Will Cardwell
Partner
Courage Ventures Oy
Kysy meiltä
Fondian yli 110 kokenutta ja helposti lähestyttävää liikejuridiikan asiantuntijaa palveluksessasi.

Kysy meiltä

1. Kuka olet?
2. Kuinka voimme auttaa?
Kiitos yhteydenotosta!

Kysy meiltä

1. Kuka olet?
2. Kuinka voimme auttaa?
Kiitos yhteydenotosta!