MyFondia VirtuaaliLakimies
16. helmikuuta, 2010

Lakiosaston vapaat kanat

Olen onnellinen lattiajuristi.

Pari vuotta sitten koin elämässäni ison muutoksen: Muutin häkistä lattialle. Klaustrofobiasta agorafobiaan. Siis jos olisin fobiaihminen, mitä en ole. Keskityn aina, hyvässä ja pahassa, mahdollisuuksien ja potentiaalin arvioimiseen. Muutto tuntemattomaan kollegiaalisuuteen tapahtui siis minulle tyypillisesti optimismin siivittämänä.

En ole katunut hetkeäkään. Siirtyminen omasta huoneesta avokonttoriin on ollut työelämäni positiivisimpia muutoksia koskaan! Aikaisemmassa elämässäni huoneeni oli valtakuntani ja ovi paiskattiin kiinni kun haluttiin korostaa yksityisyyden ja rauhan tarvetta. Ja sitä, että oli niin kiireinen ja että muille ei kerta kaikkiaan ollut aikaa. Näin se toimii, jos organisaatio on täynnä yksilöitä. Mutta jos organisaatio on kollegiaalinen ja sen yksiköt (tai yksilöt, jos tämä on inhimillisempi termi) kunnioittavat toisiaan riittävästi, avokonttorimaisema kukoistaa ja näyttää kaikki hyvät puolensa: Riittävä hiljaisuus turvaa keskittymiskyvyn ja kollektiiviympäristö tarjoaa antoisan keskusteluympäristön, riittävän tiedonvälityksen sekä ennen kaikkea ihmissuhteiden luomisen ja ylläpitämisen. Opin oikeasti tuntemaan lähimmät kollegani. Olen oppinut, että voi oikeasti olla hauskaa vaihtaa ajatuksia lennosta ja puuttua muiden keskusteluihin nokkeluuksilla tai subjektiivisilla viisauksilla. Ja asiakkaamme hyötyvät lisääntyvästä kanssakäymisestä. Tiimit istuvat lähekkäin ja kysymyksiä sekä ongelmia voidaan kitkattomasti ratkaista porukassa. Opitaan myös vain kuuntelemalla passiivisesti, kun joku muu hoitaa haastavan puhelun tai vaikean tilanteen hyvin!

Kollektiivisuudessa on yleisesti ottaen myös muita haasteita kuin tiedonvälityksen/kanssakäymisen ja keskittymiskyvyn välisen ristiriidan ratkaiseminen. Avokonttori edellyttää sitoutumista ja uskoa siihen, että yhdessä luodaan jotain paljon arvokkaampaa! Tässä yksilöt ovat kriittisessä avainasemassa: jokaisen tulee tuntea ja kunnioittaa sääntöjä ja ennen kaikkea sitä, että positiivisesti tuetaan avokonttorin tarjoamia mahdollisuuksia ja vältytään sortumasta sen tuhoamiseen myötävaikuttaviin toimenpiteisiin. Tällä tarkoitan sitä, että muiden mielipiteitä kunnioitetaan ja että sanoilla, eleillä tai ilmeillä ei luoda negatiivista responssia, vaan joko ollaan hiljaa tai osallistutaan rakentavasti. Jos meillä olisi ihmisiä, jotka pyörittäisivät silmiään tai ilmeillään viestisivät, että nyt ovat omassa pienessä viisaudessaan asiasta totaalisen eri mieltä avoimen keskustelun kanssa, mutta jotka eivät kuitenkaan uskaltaisi asiallisesti osallistua keskusteluun, antaisin niille yksisuuntaisen junalipun manalaan! Saisivat ansaita paluulippunsa opiskelemalla käyttäytymistapoja. Avokonttorin mahdollisuuksien optimointi edellyttää nimittäin rakentavan keskustelun ilmapiirin sallimista ja oman ylimielisyyden ja sarkasmin hautaamista. Sattumoisin tämä on ihmisissä muutenkin hyvin toivottavia ominaisuuksia, joten go! avokonttori siinä, missä vanhemmat mahdollisesti ovat epäonnistuneet!

Vaikka en voi esittää ymmärtäväni häkkieläimen tuskaa, koen avokonttoriin siirtymisen myötä muuttuneeni tehokarjanhoidon häkkikanasta lattiakanaksi tai peräti vapaaksi kanaksi. Sen jälkeen olen edelleen kehittynyt onnelliseksi kanaksi. Mutta palaan erikseen juristien tehoviljelyyn ja onnellisten juristien kanalaan.