MyFondia VirtuaaliLakimies
20. joulukuuta, 2010

Kielletyn valtiontuen riski etenkin kuntien kanssa toimiessa, OSA II

Edellisessä kirjoituksessani esitin lyhyesti valtiontuen määritelmän ja perustelut sille, miksi niin julkisten tahojen kuin yritystenkin on syytä tuntea valtiontukisääntöjen keskeiset periaatteet. Tässä osassa keskityn yhteen erityiseen ongelmaan, johon kunnat ja kuntien kanssa asioivat yritykset törmäävät ennen pitkää.

Kunnat joutuvat usein tietämättään tekemisiin valtiontukinormiston kanssa silloin, kun ne myyvät tai ostavat maita ja rakennuksia. Koska tällaisia kauppoja tehdään vuosittain huomattava määrä, keskityn tässä artikkelissa juuri tähän ongelmaan.

Komissio on antanut selkeyttävän tiedonannon aiheesta, jotta viranomaiset – mutta myös yritykset – voisivat itse arvioida, onko suunniteltu toimenpide sallittu valtiontukinäkökulmasta.

Jotta maan tai rakennusten kaupan valtiontukiaspektin ymmärtäisi, on syytä muistaa, että valtiontukisääntöjen lähtökohtana on markkinaehtoisuus. Markkinaehtoisuutta olen käsitellyt edellisessä kirjoituksessani. Komission vuonna 2006 tekemä päätös Suomea vastaan laittoman tuen takaisinperinnästä koski nimenomaan kunnan tekemää maakauppaa. Tällöin oli kyse Karkkilan kaupungin ja Componenta Oyj:n välisistä kaupoista.

Sääntönä on, että julkista omaisuutta ei saa myydä alle käyvän arvon. Komissio on antanut tiedonannon koskien julkisten viranomaisten tekemiä maa-alueita ja rakennuksia koskevia kauppoja ja niihin sisältyviä tukia. Tiedonanto lähtee siitä, että maa-alueet ja rakennukset tulisi myydä avoimella tarjouskilpailulla, jolle ei ole asetettu ostajia syrjiviä ehtoja. Tällöin kaupan oletetaan tapahtuvan markkinahintaan, eikä siihen silloin lähtökohtaisesti sisälly valtiontukea.

Tiedonannon mukaan mikäli myynti tapahtuu ilman tarjouskilpailua, on markkina-arvon vahvistamiseen käytettävä yhtä tai useampaa riippumatonta asiantuntijaa. Näin määritelty markkinahinta on vähimmäisostohinta, josta voidaan sopia ilman, että se sisältää mahdollista valtiontukea. Edelleen tiedonannon mukaan arvioijan tulee olla hyvämaineinen henkilö, jolla on akateeminen tutkinto ja riittävä kokemus tai pätevyys arvioimaan kyseisentyyppisiä maa-alueita ja rakennuksia kyseisellä alueella. Tällä varmistetaan, että kauppahinta vastaa mahdollisimman tarkasti markkinahintaa ja siten minimoidaan valtiontuen riski.

Komissio on kuitenkin huomioinut tilanteet, joissa maan tai rakennusten myynti ei kuitenkaan onnistu näissä puitteissa. Mikäli maa-alueet ja rakennukset eivät mene kaupaksi ja on ilmeistä, että kohtuullisista ponnistuksista huolimatta arvioijan ilmoittamaa hintaa ei saada, komissio sallii 5 %:n liikkumavaran myyntihintaan. Mikäli kauppoja ei 5 %:n hinnan alennuksen jälkeen vieläkään synny, on suoritettava uusi arvio, jossa otetaan huomioon epäonnistuneeseen kauppaan liittyvät tosiasiat.

Komissio vaatii lopuksi tiedonannossaan, että sille on ilmoitettava kaikki kaupat, joita ei ole tehty avoimella tarjouskilpailulla sekä kaupat, jotka tällaisen kilpailumenettelyn puuttuessa on tehty riippumattoman arvioijan arvioimaa markkinahintaa alempaan hintaan. Komissio arvio tällöin, sisältyykö kauppaan valtiontukea.

Tyypillisenä esimerkkinä valtiontukisääntelyn kannalta epäonnistuneena maakauppana voidaan esittää tapaus C35/2006, jossa komissio tutki, oliko Åren kunta myynyt kulutushyödykkeitä myyvälle Konsum Jämtland ekonomisk förening -osuuskunnalle maa-alueen alle markkinahinnan. Den Nya Välfärden –järjestön tekemän kantelun mukaan Åren kunnan asettama kauppahinta, 2 miljoonaa Ruotsin kruunua, alitti selvästi maa-alueen markkina-arvon, koska Lidl Sverige KB (ostajan välitön kilpailija elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden vähittäismyynnissä) oli tehnyt kunnalle samasta maa-alueesta 6,6 miljoonan Ruotsin kruunun suuruisen virallisen tarjouksen.

Ruotsin viranomaiset puolustivat maakauppaa komissiolle pääosin sillä, että kauppa oli osa suurempaa maa-alueiden myyntiprosessia, johon liittyi myös tiettyjen alueiden kehittämissuunnitelmia. Komissio katsoi kuitenkin, ettei Ruotsi osoittanut riittävän vakuuttavalla tavalla sitä, että Konsum Jämtland ekonomisk förening –osuuskunnalle myydyn maa-alueen kauppa oli tiiviisti sidottu laajempaan kokonaisuuteen ja alueiden kehittämissuunnitelmiin. Komissio sovelsi markkinataloussijoittajaperiaatetta ja totesi, että tavallisissa markkinaolosuhteissa toimiva yksityinen sijoittaja olisi pitänyt Lidl Sverige KB:n tekemää tarjousta vähintäänkin kiinnostavana vaihtoehtona, ja tästä syystä Åren kunta oli myynyt maa-alueen alihintaan osuuskunnalle. Komissio tuli laskuissaan siihen tulokseen, että osuuskunnalle myönnetyn tuen suuruus oli Lidl Sverige KB:n tarjoaman 6,6 miljoonan kruunun ja osuuskunnan maksaman kauppahinnan 2 miljoonan kruunun erotus, toisin sanoen 4,6 miljoonaa Ruotsin kruunua. Komissio määräsi tämän summan takaisinperittäväksi tammikuussa 2008 tekemällään päätöksellä.

Seuraava blogikirjoitukseni tulee käsittelemään kuntien myöntämiä takauksia yrityksille ja niihin liittyviä valtiontukiongelmia.