MyFondia VirtuaaliLakimies
4. marraskuuta, 2015

Kansainvälistyvän yhtiön tuloverotukseen ja voittojenkotiuttamiseen liittyviä kysymyksiä

Kolmiosaisessa blogisarjassamme ' Kasvua maailmalta? – Verotuksen huomioiminen kansainvälistyvässä yritystoiminnassa' käydään läpi kansainvälistyvän yhtiön verotukseen liittyviä aspekteja, joita kannattaa ottaa huomioon yhtiön lähtiessä laajentamaan toimintaansa kotimaan rajojen ulkopuolelle. Tässä toisessa osassa aiheena on kansainvälistyvän yhtiön tuloverotus siirtohinnoittelun ja pääomarakenteen valinnan näkökulmasta sekä voittojen kotiuttamiseen liittyvät asiat.

Konsernin sisäiset veloitukset ja siirtohinnoittelu

Siirtohinnoittelu on viime aikoina ollut erityisen vahvasti julkisessa keskustelussa, kun Verohallinto on lähtenyt vahvasti haastamaan useiden suurten kotimaisten konsernien käyttämiä siirtohinnoitteluperiaatteita. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan tyypillisesti konserniyhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua. Säännökset käsittävät paitsi varsinaisen tavara- ja palvelukaupan hinnoittelun yhtiöiden välillä, myös erilaisista aineettomista oikeuksista rojalteina tai lisenssimaksuina veloitettavat korvaukset sekä konsernin sisäisistä lainoista maksettavat korot. Siirtohinnoittelusäännökset soveltuvat kaikkeen konserniyhtiöiden toimintaan, eivät siis yksinomaan niiden elinkeinotoimintaan. Siirtohinnoittelua koskevia säännöksiä on noudatettava myös yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisissä transaktioissa.

Keskeistä siirtohinnoittelua koskevissa säännöksissä on se, että etuyhteystahojen välisissä liiketoimissa tulee sopia ehdoista ja käyttää sellaisia ehtoja, joita käytettäisiin myös riippumattomien osapuolten välisissä liiketoimissa. Ehtojen tulee toisin sanoen olla markkinaehtoisia ja noudattaa markkinaehtoperiaatetta. Ehtojen tulee olla markkinaehtoisia paitsi hinnan, myös toimitusehtojen, maksuehtojen, vakuuksien sekä riskien jakautumisen osalta. Perusideana markkinaehtoperiaatteen noudattamisvaatimuksessa on se, että tulot ja menot kohdistuvat oikealle verovelvolliselle ja siten verotettava tulos näytetään ”oikeassa” valtiossa.

Siirtohinnoittelusäännösten perusteella verovelvollisen tuloa voidaan oikaista, jos markkinaehtoperiaatteesta on poikettu ja verotettava tuloa on tästä johtuen jäänyt pienemmäksi tai tappio muodostunut suuremmaksi kuin tilanteessa, jossa markkinaehtoperiaatetta olisi noudatettu. Sovellettavia ehtoja tulee tarkastella transaktion molempien osapuolten näkökulmasta, ja sisäisiä transaktioita tulee verrata vastaaviin riippumattomien osapuolten välisiin toimiin. Ydinkysymykseksi tuleekin, mitä riippumaton osapuoli olisi ollut halukas maksamaan kyseisestä suoritteesta tai mitä tämä olisi voinut siitä veloittaa.

Pääomarakenteen merkitys

Kansainvälistymiseen liittyvänä kysymyksenä nousevat usein esiin myös rahoitukseen liittyvät seikat, jotka osaltaan limittyvät myös siirtohinnoittelusäännöstöön vieraan pääoman ehtoisesta sijoituksesta maksetun korvauksen osalta. Omalle ja vieraalle pääomalle maksettavien korvausten verovaikutukset ovat erilaisia, mistä johtuen ennen toiminnan laajentumista kannattaakin käyttää hieman aikaa siihen, että valitaan optimaalisin vaihtoehto. Lähtökohtana on, että vieraan pääoman tuotto eli lainanantajalle maksettu korko on maksajalleen vähennyskelpoinen ja saajalle veronalaista tai mahdollisesti jopa verovapaata tuloa. Omalle pääomalle tuottona maksettava osinko ei puolestaan ole maksajalleen vähennyskelpoista menoa, ja saajalta voidaan periä veroa sekä asuinvaltiossa että osingon lähdevaltiossa.

Näiden lisäksi kysymykseen voivat tulla erilaiset hybridi-instrumentit eli välirahoituksen käyttö, mm. pääomalainat, yhtiön voittoon sidottu lainan korko, vaihtovelkakirja, ”ikuinen” velka tai lunastusehtoiset osakkeet. Tiivistetysti kyse on siis järjestelyistä, joilla pyritään saamaan meno maksajan verotuksessa vähennyskelpoiseksi ja saajan verotuksessa tulo verovapaaksi. Hybridi-instrumenttien ongelmana on se, että verotuksessa ei aina ole itsestään selvää, onko suoritusta kohdeltava oman vai vieraan pääoman sijoituksena ja verotetaanko sitä osinkona vai korkona. Myös valtioiden erilaiset tulkinnat ja määritelmät vaikeuttavat ratkaisun tekemistä.

Oman pääoman ehtoiselle sijoitukselle maksetaan korvaus osinkojen muodossa. Kansainvälisissä tilanteissa Suomessa asuvan henkilön ulkomailta saamien osinkojen tai suomalaisen yhtiön ulkomaille maksamien osinkojen verotus Suomessa ratkaistaan Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan. Verosopimus kuitenkin voi rajoittaa Suomen oikeutta verottaa osinkoa Suomessa. Missään olosuhteissa verosopimus ei voi luoda Suomelle verotusoikeutta, jota sillä ei sisäisen lainsäädännön mukaan ole. Myös EU:n emo-tytäryhtiödirektiivi saattaa asettaa rajoitteita verotusoikeudelle. Verotusoikeuden kannalta merkitystä on myös sillä, katsotaanko osingot suorasijoitus- vai portfolio-osingoiksi. Suorasijoitusosinkoina pidetään sellaisten yhtiöiden välillä maksettuja osinkoja, joiden kesken vallitsee tietyn tasoinen omistussuhde (normaalisti vähintään 5-25 %), ja portfolio-osinkoina kaikkia muita osinkoja.

Vieraan pääoman ehtoiselle sijoitukselle korvaus puolestaan maksetaan koron muodossa. Pääsääntöisesti korkotulo on Suomessa veronalaista tuloa saajalleen. Korkojen vähennysoikeutta kuitenkin on verovuodesta 2014 alkaen rajoitettu etuyhteydessä olevien yhtiöiden välisten lainojen osalta – näistä rajoituksista muutama sana myöhemmin tässä artikkelissa.

Vieraan pääoman käyttöä on muissa valtioissa saatettu rajoittaa mm. alikapitalisointia ( thin capitalization ) koskevilla säännöksillä. Alikapitalisoinnissa on kyse siitä, että vieraan pääoman ehtoista rahoitusta käytetään ylimitoitetusti suhteessa omaan pääomaan. Tyypillisesti järjestely perustuu siihen, että korkean verorasituksen valtiossa asuva tytäryhtiö ottaa emoyhtiöltään runsaasti velkaa, ja käytännössä valtaosa tytäryhtiön voitoista valuu vähennyskelpoisina velan korkoina emoyhtiölle, joka puolestaan sijaitsee edullisemman verotuksen valtiossa ja jolle korkotulo ei sijaintivaltiossaan ole edes välttämättä verotettavaa tuloa. Suomessa alikapitalisointia koskevaa lainsäädäntöä ei ole, mutta kuten jo edellä mainittiin, korkovähennysoikeutta on rajoitettu verovuodesta 2014 lukien.

Korkojen vähennysoikeuden rajoitukset koskevat vain EVL-tulolähteeseen kuuluvia korkomenoja. Lähtökohtana on edelleen korkokulujen laaja vähennysoikeus siltä osin, kun korkomenojen määrä vastaa korkotuloja. Korkomenojen vähennysoikeutta onkin rajoitettu etuyhteydessä keskenään olevien osapuolten välillä annettujen lainojen osalta silloin, kun nettokorkomenoja, eli korkotulot ylittäviä korkomenoja, on enemmän kuin 500.000 euroa ja niiden määrä ylittää 25 % oikaistusta elinkeinotoiminnan tuloksesta.

Voittojen kotiuttaminen

Voittojen kotiuttamiseen liittyvät kysymykset ovat pitkälti riippuvaisia kohdeyhtiön pääomarakenteesta eli siitä, onko yhtiöön sijoitettu varat oman vai vieraan pääoman ehtoisesti.

Kuten jo edellä mainittiin, oman pääoman ehtoiselle sijoitukselle maksetaan korvaus osinkojen muodossa. Osinkojen kohdalla kotiuttamisen yhteydessä voidaan joutua maksamaan lähdeveroja osingon lähdevaltioon ja osingonsaajan asuinvaltion tulee hyvittää lähdevaltioon maksetut verot. Jos verosopimuksessa on kuitenkin rajoitettu lähdevaltion oikeutta periä lähdeveroa vain tietty määrä ja lähdevaltio tästä huolimatta perii sisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti enemmän, osingonsaaja voi joutua itse hakemaan liikaa perittyjä lähdeveroja takaisin ko. maasta. Mm. Sveitsi perii sieltä maksetuista osingoista lähdeveroa 35 %, vaikka Suomen ja Sveitsin välisen verosopimuksen mukaan se saa periä lähdeveroa vain 10 %. Siinä tapauksessa, että osingonsaajana on yhtiö, jolle osinkotulo on Suomen lainsäädännön mukaan verovapaata tuloa, ei lähdemaan perimiä lähdeveroja voida hyvittää Suomessa maksuunpantavista veroista ja ne jäävät näin ollen saajansa vähennyskelvottomiksi menoiksi. Konsernissa eri konserniyhtiöiden voittoon kohdistuva monenkertainen verotus pystytään usein tehokkaasti välttämään osinkojen verovapaussäännösten avulla, kuten lainsäädännön tarkoituksena onkin.

Vieraalle pääomalle puolestaan maksetaan korkoa, joka yleensä on saajalleen veronalaista tuloa. Myös korosta voidaan periä lähdeveroa, mutta pääsääntöisesti eri EU:n jäsenvaltioissa asuvien lähiyhtiöiden välisiin korko- ja rojaltimaksuihin sovelletaan korko-rojaltidirektiiviä, joka estää lähdeveron perimisen näistä koroista. Useimmiten korkomenot myös ovat edellä kerrotuin tavoin ainakin tiettyyn määrään saakka maksajan valtiossa vähennyskelpoisia. Voittoja kotiutettaessa saatetaan hyötyä tilanteesta, jossa korkoa maksavan yhtiön kotivaltion ja koron saajan kotivaltion verokannat eroavat toisistaan.